tiistai 9. toukokuuta 2017

Sarjakuva-arvio: Beasts of Burden

''Big or small, Short or tall... Here's what happens to us all. We go to sleep, We close our eyes... And leave behind a nest of flies.''
~ Traditional canine verse

Enpä olisi jonakin päivänä uskonut eläväni asunnossa, jossa pystyn järjestämään itselleni aarrejahdin. Mutta käydessäni kaappejani läpi etsiessäni kasaa Nanna-sarjakuviani, satuin löytämään mielenkiintoisen albumin jota en muistanut edes omistaneeni. Tästä myöhemmin kummastuneena päätin jakaa löytöni kanssanne; tänään puhutaan Beasts of Burdenista.



Beasts of Burden on Evan Dorkinin kirjoittama ja Jill Thompsonin kuvittama kauhusarjakuva kotieläimistä, jotka kokevat yliluonnollisia tapahtumia omassa pikkulähiössään. Sarjakuvan on julkaissut Dark Horse Comics -niminen amerikkalainen yhtiö ja kyseisiä painoksia saa muun muassa Suomesta kovakantisina opuksina, joihin on koottu useampi tarina. Omistamani ensimmäinen albumi, Animal Rites, sisältää seuraavat tarinat:

- Stray
- The Unfamiliar
- Let Sleeping Dogs Lie
- A Boy and his Dog
- The Gathering Storm
- Lost
- Something Whiskered This Way Comes
- Grave Happenings


Lisäksi albumi sisältää tekijöiden itsensä kirjoittamia pohdintoja kansikuvista ja viivapiirroksista, joita käytettiin pohjaluonnoksina tarinat julkaisseihin sarjakuvalehtiin. Jokainen tarina käsittelee erilaista yliluonnollista tapahtumaa, joka jotenkin hankaloittaa päähenkilöiden tai heidän ystäviensä elämää, ja he käyttävät omia erikoistaitojaan sekä valistuneempia nelijalkaisia päästäkseen eroon kummituksista ja kirouksista. Alun perin tarinat julkaistiin erillisissä lehdissä, joten ne eivät ole suoraa jatkoa toisilleen. Niissä kuitenkin viitataan aikaisempiin tapahtumiin, joten sarjakuva-albumin hankkiminen oli hyvä päätös.


Puhutaan ensin hieman hahmoista. Pääjoukon muodostaa naapureina asuvat viisi koiraa ja kulkukissa, joilla kaikilla on selkeä luonne ja rooli ryhmässä. Kukaan hahmoista ei ole täydellinen ja heillä on usein erimielisyyksiä siitä miten tilanteet tulisi hoitaa. Apua he saavat shamaanien ja velhojen kaltaisilta valistuneemmilta koirilta, joiden suuret voimatkaan eivät aina riitä ilman pientä tönäisyä. Myöhemmin ryhmään liittyy myös noidan apuolento Dymphna; musta kissa joka osaa muutakin kuin lausua kirouksia.



Tarinat eivät aiheiltaan ole sieltä kevyimmästä päästä. Vaikka päähahmot ovatkin kaikki söpöjä, lutuisia karvaturreja, usein yliluonnollisuudet liittyvät jotenkin hylättyihin lemmikkeihin, autojen tappamiin koiriin tai hukutettuihin koiranpentuihin. Sarjakuvan taidetyyli on myös hyvin realistinen, ja vaikka jokainen ruutu ei vilise verta ja suolenpätkiä, on sen tunnelma ahdistava ja niin kutsuttuja ''shokkiruutuja'' löytyy kyllä. Tarinat pitävät lukijan hyvin varpaillaan ja kauhun ystäville albumi sopii mainioksi iltalukemiseksi. Kaikkein herkimmät eläintenystävät saattavat menettää yöunensa muutamista ruuduista, itse saan vieläkin väristyksiä nähdessäni ruudullisen lammen pohjaan julmasti kidutettuina hukutetuista kissan- ja koiranpennuista.

Sarjakuva on kuvitettu kauniisti vesivärein. Värit ovat realistiset, samoin kuin maisemat koirien ympärillä ja jokainen rotu on hienosti päässyt oikeuksiinsa (saatoin joka huomata hahmojen luonteiden mukailevan valittua rotua joissain määrin). Hahmojen väliset kemiat eivät juurikaan muutu, mikä johtunee siitä että tarinat olivat alun perin irtonaisia. Ainoastaan noidan apukissa Dymphna kokee pienen parannuksen päähenkilöidemme silmissä. Kuvittaja Jill Thompson osaa asiansa, sillä siveltimenjälki on kaunista ja yksilöllistä. Eläimet ovat realistisia mutta ilmeikkäitä ja efektit on toteutettu taidolla. Ainoastaan Dymphnan omituinen päänmuoto jäi häiritsemään itseäni näinkin realistisessa kastissa eläimiä.
Hahmoilla on kaikilla omat selkeät roolinsa ja luonteensa. Joukon voimakasmielisimmät lienevät siperianhusky Ace sekä kulkukissa Orphan, kun taas mopsi Pugsley, kettuterrieri Whitey ja dobermanni Rex haluaisivat tiukan paikan tullen livahtaa karkuun omistajien taa piiloon. Nuori beagle Jack on enemmänkin väliinputoaja, jolla on outo yhteys yliluonnollisuuksiin ja joka on myös tavallista herkempi kuulemaan ja näkemään rajan taakse kadonneet nelijalkaiset. Lisäksi tarinoissa vilahtaa loitsija- ja parantajakoira Miranda sekä Viisas koira, shamaani. Kaikista hahmoista on helppo pitää, joskin suurisuinen Pugsley olisi mielestäni ansainnut muutaman täräytyksen kummituksilta...

Kyseinen sivu ei kuulu opukseen, mutta on hyvä esimerkki ns. ''shokkiruuduista''.

Yhteenvetona voisin sanoa, että Beasts of Burden sopii eläimistä pitäville kauhun ystäville. Myös taidetyyli saattaa vedota suurimpaan osaan yleisöä, sillä ainakin itselleni monet ruuduista toivat mieleen Beatrix Potterin jäljittelemättömät maalaukset (joskin huomattavasti häiritsevimpinä...) Animal Rites -albumia voi kysellä muun muassa hyvinvarustetuista Fantasiapelit -liikkeistä. Reel FX Creative Studios (joka myös tunnetaan muun muassa Manolon Lumoava Matka-elokuvasta) on ilmoittanut vuonna 2013 että Beasts of Burden -elokuvalle on valittu ohjaajaksi Shane Acker. Tulemme siis varmasti näkemään näitä lupsakoita luppakorvia vielä tulevaisuudessakin, ja toivottavasti elokuva pystyy pitämään sisällään myös sen mitä sarjakuvakin; ahdistavan jännittävän tarinan koirista, jotka ratkovat ongelmia kaukaa rajan takaa.


Vielä loppukevennyksenä päätin keksiä mielekkäät suomenkieliset nimet nelijalkaisille ystävyksille!
Ässä (Ace), Räyhä (Rex), Jake (Jack), Poju (Orphan), Vieno (Whitey) ja Piina (Pugsley)



lauantai 25. kesäkuuta 2016

''This is where I start to have fun.''

Tervehdys kaikille pitkästä aikaa täältä uudesta olinpaikastani!

Arvasitte oikein, sillä olen vihdoin ja viimein muuttanut pois kaupungista maaseudun ihanaan rauhaan! Valmistuin ammattikoulusta ja kannan tätä nykyä media-assistentin arvokasta titteliä. Töitä ei ole vielä tuoreelle työntekijälle herunut, mutta se ei lainkaan haittaa. Ehdin mukavasti nauttia auringosta ja järjestellä kotiani uuteen uskoon.

Koska tavarat ovat viimein alkaneet löytää paikkaansa, ajattelin että olisi uuden kokoelmaesittelyn aika. Ulkona paistaa aurinko ja ilma on lämmin, joten en keksi mitään parempaa kuin puhua vähäpukeisista, hyvännäköisistä naisista.


Tomb Raider, Lara Croft, on lapsuudensankarini. Tämä nainen ilmestyi pelimaailmaan seksikkäänä, mutta myös vallankumouksena tuulahduksena vuonna 1996 ja olen siitä lähtien seurannut ja pelannut TR-pelejä aina nykypäivään asti. Olen kartuttanut kokoelmaani usealla Tomb Raider-aiheisella esineellä ja hiljattain hankin kaikki pelit itselleni Steamin alennusmyynneistä. On siis mielestäni aika kurkata, mitä kaikkea nurkissa pyöriikään Laran nimissä...

Mutta ensin, musiikkia, maestro!


Aloitetaan vuonna 2013 julkaistusta reboot-sarjasta, jonka ensimmäinen osa on yksinkertaisesti nimetty Tomb Raideriksi. Vaikka olenkin pienestä asti seurannut Laran seikkailuja ja monet samanikäiset nillittävät aikuisen, upean seksipommin muuttuneen liikaa inhimilliseksi nuoreksi, jolla on vaikeuksia selvitä eteen heitetyistä haasteista, itse en näe tässä mitään vikaa. Hahmokehitys on yksi asia, joka Laran peleistä usein puuttui. Meille oli tärkeämpää seikkailu kuin nähdä hahmo Laran muotojen takana. Vuoden 2013 Tomb Raider teki tämän rebootin mielestäni erinomaisesti ja on houkutellut uuden sukupolven Laran maailmaan. Siksi hahmo on edelleen olemassa, toisinkuin hänen aikanaan syntyneet muut yhtä nimekkäät hahmot.



Kun kuulin rebootista, minun oli pakko ennakkovarata Tomb Raider Survival Edition. Kyseinen teos oli myynnissä vain ennakkovaraajille ja nykyäänkin sitä on vaikea löytää. Peli tuli upeassa metallilaatikossa, joka muistuttaa tarinassa esiintyvän Endurance-laivan hätäkalupakkia. Paketti on mielestäni erittäin komean näköinen!

Puhutaan pelilevystä myöhemmin. Paketin mukana tuli myös muunlaista sälää, jotka eivät ole ihan tavanomaisia. Erityisen huomioonotettava esine on Lara Croft-figuuri, jolla on liikuteltavat nivelet ja useita vaihtokäsiä, sekä pelin tärkeimmät aseet. Jonakin pilvisenä, hieman sateisena päivänä voisin lainata ystäväni järjestelmäkameraa ja etsiä sopivan paikan jossa kuvata tätä kaunista figuuria, nyt sisällä otetut kuvat eivät tee sille oikein oikeutta...
Figuurin lisäksi mukana tuli myös säänkestävä selviytymispussi, johon on printattu pelissä esiintyvät taitokuvakkeet.
Huomatkaa elegantit kulmakarvat.





Itse pelilevyn sisältävä laatikko on myös melkoinen möhkäle. Se sisälsi jos jonkinlaista lipuketta, muun muassa pienen taidekirjasen, osan pelin soundtrackistä ja ladattavia erikoisaseita ja -asuja niin Tomb Raider- kuin Hitman: Absolution-peliinkin. Square Enix toimi molempien nimikkeiden julkaisijana peräkkäisinä vuosina, mikä selittää yhteyden.



Myös seinälle löytyi koristetta. Paketin mukana tuli komea juliste, joka on roikkunut useammankin asunnon seinällä. Kääntöpuolelta löytyy pelin kartta. Julisteen alle pääsi Hukkiksen piirtämä upea kuva Lara Croftista! Kiitos paljon, kamu!

Hukkiksen muita töitä pääsette ihastelemaan osoitteessa http://hukkis.deviantart.com

Taidekirjan mukana tuli myös pelistä tuttu vihreä koru,
joka heilahtelee Laran kaulassa.
2013-vuoden Tomb Raider on peli, josta minulta löytyy eniten keräilytavaraa. Ennen tätä Laran suosio oli ollut hiipumassa jo pitkään eikä lapsena tullut ajateltua, että Larasta olisi tehty useita erilaisia keräilytavaroita. Blogia ennen lukeneet muistavat varmasti mukin, jonka esittelin aikaisemmin.

Meikäläisen rakkaus taidekirjoja kohtaan heräsi samoihin aikoihin pelin julkaisun kanssa. Tästä syystä kirjahyllyä koristaa myös Tomb Raiderista julkaistu taidekirja, The Art of Survival. Kirja on kattava pakkaus täynnä mielenkiintoista triviaa ja upeaa silmänkarkkia, joten se on kannattava ostos kaikille pelistä pitäneille. Taidekirja ei ole ainoa opus, sillä hyllystäni löytyy myös pelin Limited Edition-strategiaopas. Myönnän että en ole vielä kyseistä opusta avukseni käyttänyt, mutta ehkä jonain päivänä haluan sataprosentittaa tämänkin seikkailun, heh... Ainoa ihmetys näiden teosten välillä on se, että taidekirja on pehmeäkantinen ja strategiaopas kovakantinen. Outoa...

Jonain päivänä esittelen kirjojen sisältöä tarkemmin.
Seuraavana esittelylistallani on toinen möhkälepaketti. Lara Croft and the Temple of Osiris julkaistiin joulukuussa 2014 ja se on jatkoa Lara Croft and the Guardian of Light-pelille. Molemmissa peleissä on samankaltainen isometrinen kamerakulma ja pelaaja voi pelata kavereiden kanssa, mistä johtuen pelisarja ei kanna Tomb Raiderin nimeä. Itse en ole pelannut kumpaakaan (vielä), mutta ennakkokuvien perusteella molemmat pelit näyttävät ja kuulostavat mielenkiintoisilta.

Itse paketti...

...ja sen sisälmykset.

Peli löysi tiensä hyllyyni rakkaudestani Laraan (ja isoihin pelipakkauksiin). Olin kuolannut tätä kyseistä Gold Editionia jo pitkän aikaa, kunnes löysin sen hävyttömän halvalla hinnalla pelikaupasta. Gold Edition ei vain ainoastaan näytä tyylikkäältä, mutta sekin sisältää melkoisen määrän rihkamaa, muun muassa pienen, tyylitellyn Lara-figuurin (jolla on hurjasti vaikeuksia pysyä pystyssä), taidekirjasen, kartan pelimaailmasta ja tietysti pelin lisäosineen. Kenties jonain päivänä pääsen kokeilemaan tätäkin teosta, mutta nyt peli saa komeilla muiden oheistuotteiden seassa pelihyllyssäni.

 
Ei ole Lara Croft-fanitusta ilman Tomb Raider-leffapakettia! Ei ole väliä kuinka moni ihminen nykyään sylkee videopelielokuvien päälle, itselleni näissä leffoissa on mahdottomasti nostalgiaa ja ne ovat mielestäni kelpo toimintapaketteja. Lara esitetään niissä erinomaisena haudanryöstäjänä, jonka luonne ja hurjuus ovat osuneet nappiin. Puhumattakaan tietenkin upeasta Angelina Joliesta... Olen suojellut tätä pakettia pennusta asti ja vielä nykyäänkin jaksan hehkuttaa kuinka paljon lisämateriaalia DVD:issä tuolloin oli. Lara Croft: Tomb Raider-elokuvan mukana tulee jopa demo Tomb Raider Chronicles-pelistä! Kuinka monen DVD:n mukana tuli pelidemo?!


Jonain päivänä saatan tehdä syvemmän analyysin näistä elokuvista, mutta en vielä tällä kertaa.


Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä; itse pelit. Jonain päivänä aion omistaa kaikki pelit fyysisinä kopioina (konsolilla ei ole väliä), mutta tällä hetkellä omistan vain kahdeksan. Lara Croft and the Temple of Osiris (PC, hukkasin sen kuvasta), Tomb Raider Anniversary (PC, tämänkin hukkasin kuvasta!), Tomb Raider (2013, PC), Rise of the Tomb Raider (uusin peli koko sarjassa, ja vieläkin kesken!), Tomb Raider: Underworld (PS2), Tomb Raider Chronicles (PS1), Tomb Raider II (PC, suosikkipelini koko sarjasta) ja Tomb Raider (1996, PC).

Pelit omistan tietysti kaikki, kiitos Steamin alennusmyyntien.
Tähän loppuun mainostan vielä häpeilemättömästi Youtube-kanavaani, jonne olisi tarkoitus koota let's play-sarjat kaikista tähän mennessä ilmestyneistä Tomb Raider-peleistä. Vain vuoden 2013 rebootin läpipeluu löytyy ja Rise of the Tomb Raider sekä Tomb Raider Anniversary ovat vielä kesken, mutta hitaasti mutta varmasti pääsen päämäärää kohti...


Löytyykö teiltä mitään kivoja peliaiheisia juttuja hyllyistänne? Kuka on teidän lapsuudensankarinne?

lauantai 20. helmikuuta 2016

Puput ain ihmisen voittaa! Topi, eikö totta näin?

Terve vaan ja tervetuloa kauniiden ja pörröisten pariin!

Olen hyvin pahoillani siitä että blogista on jäänyt muutama päivitys kokonaan tekemättä. Syytän tästä oikean elämän ongelmia, jotka on toivottavasti nyt jo ratkaistu, ja voin hyvillä mielin palata taas 'yksi postaus per viikko'-julkaisutahtiin! Tänään katsaistaan ihan erilaista kokoelmaa (joka ei toivottavasti muutu keräilyintohimoksi, hehe) ja saatte tulevaisuuden varalle tietää syyn, miksi useimmista kokoelmieni osista löytyy mysteerisiä hampaanjälkiä...


Tässä on Topi!

Topi on lähes kolmevuotias ranskanluppakorvakani, joka on maailman suurin luppakorvainen kanirotu. Leikattu poikani painaa enemmän kuin monet kissat, kuusi ja puoli kiloa, ja käyttäytyy hyvin pitkälti lähes kuin kissa, nukkuen päivät pitkät nurkassaan. Topi tykkää myös nuolla emäntäänsä kuin koira ja syö kuin hevonen. Juuri Topin takia jouduin luopumaan eläinkaupan kilon ruokapusseista ja siirtymään kahdenkymmenen kilon
säkkeihin.

Topi on ostettu Monnissa asuvalta kasvattajalta ja hankin hänet osaksi uutta kotiani, kun muutin pois vanhempien suojasta. Topin koko nimi on Toivon Kipinä, ja hän ansaitsi nimen vaikeassa elämänvaiheessa, jolloin toivoin että pieni karvakerä toisi ilon ja suloisuuden lisäksi elämääni myös toivoa paremmasta. Hän ei ole pettänyt odotuksiani. Topi on myös autuaan kyllästynyt kuulemaan Frozen-elokuvan ''Porot ain ihmisen voittaa''-laulusta tekemääni parodiaa ''Puput ain ihmisen voittaa''.

Topin lempiohjelma televisiota katsellessa on Houstonin eläintenpelastustiimi, jonka tunnarin kuullessaan pupu ryntää sohvalle viereen rapsuteltavaksi. Topi on luonteeltaan kiltti ja nykyään aika pulskanlaiska, eikä hän vaivaudu tuhoamaan tavaroita elleivät ne osu hänen nenänsä eteen. Nuorukaisena Topilla oli tapana purra useampi kuin yksi johto poikki, mutta ongelma ratkesi kun johdot järjesteltiin pois hänen tavanomaisilta reiteiltään.

Tässä on Piki!

Piki onkin uusin tulokas meikäläisen karvaisessa perheessä. Tämä neljäkuukautinen tyttö muutti meille, koska koulupäiväni ovat varsin pitkiä silloin tällöin ja Topi viettää paljon aikaa yksin. Ajattelin että toisesta kanista olisi hänelle enemmän riemua, kun en ole paikalla.

Pikin koko nimi on Pikivälke. Piki on pieni, ketterä ja nokkela. Hänellä riittää tekemistä tutkiessaan ja hajottaessaan paikkoja. Vauvapupu on kova tyttö sotkemaan ja tunkemaan itseään liian pieniin rakoihin, mutta hänen eloisuutensa tuo vain pirteyttä Topin laiskuuden rinnalle. Joskus herra innostuu leikkimään Pikin kanssa, mutta hyvin harvoin.

Pikin ostin paikallisesta eläinkaupasta, jossa hänet sysättiin syliini kun olin matkalla vain ostamaan kaninruokaa. Pieni musta pallero, jolla on hurmaava valkea täplä nenässä ja valkoinen etujalka, varasti kokonaan sydämeni, enkä voinut jättää häntä kauppaan. En yleensä hanki eläimiä hetken mielijohteesta, mutta toisesta kanista oli ollut puhetta siitä asti kun Topi leikattiin ja näin siinä sitten kävi. Piki on rodultaan kääpiöluppakorva eivätkä ne kasva kolmea kiloa suuremmiksi. Pikin painoa ei ole mitattu sitten ostohetken, jolloin hän painoi vaivaiset 800 grammaa. Tytöstä on kuitenkin tullut jo nyt varsin pulska ja karvainen möhömaha~

Tässä ovat chinchillat!

Nämä kaksi pientä karvapalloa olivat alkuperäiset eläimeni jo silloin, kun asuin vielä vanhempieni luona. Olen enemmän kiinnostunut kaneista lemmikkeinä, mutta näillä kahdella onkin todella mielenkiintoinen taustatarina. Minulla on aina ollut eläimiä ja tunnen itseni tyhjäksi ilman niiden läsnäoloa. Siksipä kun yläasteikäisenä saamani hamsteri kuoli, mietin uusien eläimien hankkimista mutta mitään ei tullut vastaan. Kani oli liian suurikokoinen nykyiseen asuntoomme ja useimmat jyrsijät tuntuivat vierailta. Silloin äitini vihjasi minulle ystävästään, jonka tyttäreltä saisi adoptoitua kaksi chinchillaa.
Näin meille muuttivat Isabella ja Poju. Molemmat olivat arviolta neljä-viisi-vuotiaita adoptointipäivänä ja vielä viisi vuotta myöhemmin he porskuttavat kirkkaasti. Chinchillan elinikä vaihtelee eri lähteistä riippuen, mutta niiden elinikä on suunnilleen 20 vuotta, mikä tekee niistä varsin pitkäikäisiä lemmikkejä.

Chinchillat ovat kummia ja omalaatuisia eläimiä. Useimmat ihmiset eivät tiedä niistä mitään ja minäkin jouduin panostamaan kovasti taustatyöhön jotta saisin kaverit viihtymään luonani. Chinchillan turkki on pehmeä kuin pilvenhattara, johtuen siitä että niiden karvatupoissa kasvaa useita karvoja tavallisen yhden sijaan. Niiden karva on niin tiheä, että loiset tukehtuvat siihen, ja jos sen kastelee, se imee niin paljon vettä että se alkaa kasvaa hometta. Siksi chinchilloja hoidetaan hiekkakylvyillä muutaman kerran viikossa. Ne myös syövät vain kuivaruokaa eikä niille saa tarjota mitään tuoretta (vaikkakin hemmottelen herkkusuitani rusinoilla aina silloin tällöin).

Isabella on beige chinchillatyttö, jolla riittää luonnetta. Kutsun sitä aktiivisesti 'vanhaksi akaksi', koska hän on niin ilkeä. Chinchillojen tavanomainen puolustautumiskeino on virtsasuihku suoraan päin näköä ja Isabella on enemmän kuin iloinen päästessään esittelemään taitoaan. Mutta hellyydenkipeänä hän on mitä ihanin tyttö, joka rakastaa leukarapsutuksia yli kaiken. Isabellalla on myös kova tarve kiivetä mahdollisimman korkealle ja nämä oravankaltaiset karvapallot kykenevätkin loikkaamaan helposti puolen metrin korkeuteen ilman vauhdinottoa.

Poju on mustavalkoinen leikattu uros, joka on häkissä ujo ja vetäytyvä. Hän on kuitenkin kaksikosta uteliaampi ja aina kerjäämässä ensimmäisenä. Siinä missä Isabella katsoo mitä suuhunsa pistää, Poju hotkaisee kaiken yhdeltä istumalta. Poju on häkin ulkopuolella tilanteen herra ja isottelee Topille, vaikka pitkäkorva painaa seitsemän kertaa enemmän kuin Poju! Kutsun Pojua 'pieneksi herrasmieheksi', sillä mustavalkoinen turkki muistuttaa smokkia ja häkissä hän on kuin herrasmies. Häkin ulkopuolella Pojusta sukeutuu varsinainen motoristijätkä, joka murisee kaikelle ohimenevälle kaneista aina omiin jalkoihini.

----

Nämä kaikki otukset ovat syy sille miksi osa kokoelmani osista on kärsinyt ajan mittaa. Aina minulla ei ole ollut mahdollisuutta pitää tavaroita tarpeeksi korkealla (varsinkaan vanhempieni luona), joten ne ovat väkisin joutuneet pikkueläinten hampaisiin. Onneksi ne ovat vain materiaa ja kenties lemmikeilleni oli niistä iloa sen hetken kun he niitä jyrsivät. Kaneista en tule koskaan luopumaan ja mitä isomman paikan saan itselleni asuintilaksi, sitä varmemmin sitä tulee asuttamaan myös kasa pitkäkorvia! Chinchillat ovat hurmanneet minut täysin ja Isabellan ja Pojunkin legendoille löytyy varmasti jatkajia, kun heistä aika jättää.

Tähän loppuun voisin sanoa myös muutaman sanasen parista muusta perheenjäsenestä, jotka eivät asu kanssani, mutta tuovat tai ovat tuoneet iloa elämääni (ja hampaanjälkiä kokoelmaani).

Tässä on Vieno!

Ah, Vieno... Tuo naamastaan jo harmaantunut yhdeksänvuotias mäyräkoiramme, joka on kuin tuulispää ja hurrikaani. Vieno on vielä elämänsä voimissa huolimatta lukuisista selkätaudeista ja -onnettomuuksista ja jatkaa varmasti vielä monen monta vuotta maastonakkinamme. Vieno on alkuperäinen syy miksi rakastuin koiraroduissa kaikkein eniten juuri mäyräkoiriin, sillä ne ovat teräviä, oikukkaita, jääräpäisiä pikku otuksia (aivan kuten minäkin!).

Tässä on Aino!

Voimakaksikkomme toinen pari, Aino, on puolivuotias labradorinnoutaja. Kuva on auttamattomasti liian vanha, sillä Aino kasvaa kohisten ja uusia kuvia tulee otettua liian harvaan tahtiin, jotta kasvun näkisi kunnolla! Mutta neidin jalat ovat vieläkin liian pitkät tuohon pieneen, pulleaan kroppaan.

Aino oli oikeastaan niin sanottu 'vahinkopentu'. Kun vanha labradorinnoutajamme menehtyi, emme aikoneet hankkia toista koiraa näin pian. Mutta kasvattajalla oli hyvä tarjous pienistä pennuista ja näinollen Aino muutti perheeni luokse leasing-sopimuksella. Pikku Aino toi vanhan koiran menehtymisestä masentuneen Vienon elämänilon taas takaisin ja on piristänyt tekemisillään elämäämme sanoinkuvaamattoman paljon. Kaikki meistä surivat vanhan koiran poismenoa, mutta Aino pitää surun poissa ja jatkaa kunniakasta labradorien hölmöä ja eloisaa perinnettä!
 
Ja lopuksi vielä yksi tärkeä kaveri...
 
 
Riina, joka poistui keskuudestamme syyskuussa 2015, elettyään hyvän, kolmentoista vuoden pituisen elämän.
 
----
 
Tässä oli karvaisia kavereita kerrakseen! Olen aina avoin keskustelemaan lemmikeistä ja eläimistä yleisesti ja näiden kaverusten kuvia tulee varmasti blogissa esiteltyä enemmän kuin yhden postauksen verran. Tähän loppuun jätän vielä kuvan Topista nukkumassa hupsussa asennossa:
 
 
Mikä hurmaava veijari!

tiistai 26. tammikuuta 2016

Mukiesittely - Siis tartu tuoppiin vaan!

Siitä on jo liian kauan kun olemme viimeksi nauttineet kunnon oheistuote-esittelystä! Koska tänä aamuna sain vihdoin näppeihini pari viikkoa sitten tilaamani itseteetetyn mukin, ajattelin että olisi loistava hetki käydä läpi vähän muitakin keittiökaappeihini tiensä löytäneitä oheistuotekuppeja. Listaan esittelyyn myös kaupat, joten jos mukien ostaminen kiinnostaa, voitte mennä kurkistamaan niitä suoraan myyjän sivuille!

Alkuperäinen kuva
Lopullinen tuote!
Aloitetaan kuitenkin tekstin pääosasta, eli itseteetetystä kuvamukista! Olin hyvin tyytyväinen tässä taannoin rustaamaani Annan kuvaan, joten päätin tehdä siitä itselleni mukin (kuva oli piirretty alun perin kannustukseksi, joten toivon mukin helpottavan oloa jatkossakin). Muki on hyvin korkealaatuinen, vaikkakin alkuperäinen kuva on aavistuksen tummempi kuin painettu versionsa. Olen kuitenkin erittäin innoissani siitä, että omatekemäni kuva komistaa kupin kylkeä eikä mukia oltu myöskään hinnalla pilattu! Kylkeen painettu teksti on otettu Johanna Kurkelan laulusta ''Ei panikoida''.

Muki on tilattu webbikaupasta Photobox.fi. Olin aluksi vähän huolissani tilauksesta, sillä maksu tapahtuu yleensä etukäteen ja asiakaspalveluun saa yhteyttä vain sähköpostin kautta tai kirjeitse. Muki tuli kuitenkin hyvässä kunnossa vain muutaman päivän myöhässä alkuperäisestä arviosta, eikä kustantanut minulle kuin 14 euroa postikuluineen.

 
Puhutaanpa sitten muistakin mukeista. Nämä korkeat kaakaomukit tilasin aikoinaan UK-puolen Disney Storesta. Suurena Frozen-elokuvan fanina nämä mukit olivat ehdoton lisä kokoelmiini ja pidän niitä vieläkin oikeastaan hyllyn päällä pelkästään koristemielessä (ehkä jonain päivänä uskallan juoda niistä jotain...)
 
Syy suojelevaisuuteen saattaa johtua niiden hankkimisesta. Kun hoksasin ensimmäisen kerran, että nämä saa tilattua niinkin läheltä kuin Englannista, aloin kytätä Elsa-mukia silmä kovana. Se kun sattui olemaan aina loppuunmyyty ja haluan aina, että siskokset olisivat kokoelmissani yhdessä. Kun Elsa tuli vihdoin myyntiin, yhtäkkiä Anna olikin loppuunmyyty! Voitte kuvitella turhautumiseni. Kun vihdoin osuin kauppaan oikeaan aikaan ja molemmat mukit olivat myyntilistoilla, hyökkäsin niiden kimppuun haukan lailla!
 
Toimituskaan ei sujunut täysin ongelmitta. Kun mukit ensimmäisen kerran saapuivat, Anna olikin mennyt säpäleiksi postin käsittelyssä! Siitä sitten vain viestiä ja kuvaa Disney Storeen ja rukoilin, etten joutuisi taas odottamaan pientä ikuisuutta. Onneksi Anna-mukeja oli yhä jäljellä ja kauppa lähetti nopeasti uuden rikkoutuneen tilalle. Mukeilla oli aikamoinen seikkailu, ennen kuin ne löysivät tiensä Lumottuun Lelukauppaani. Niiden tämänhetkisestä saatavuudesta minulla ei ole mitään havaintoa, sillä itse en ainakaan enää löytänyt niitä Disney Storen UK-sivuilta myynnistä.
 
 
Pitäähän pelikokoelman ohessa olla myös ainakin yksi peliaiheinen muki! Tomb Raider on ollut lapsuudestani asti yksi suosikkipelisarjojani ja kun näin uudesta reboot-pelistä tehdyn mukin, olin täysin myyty. Tämäkin on tosin päätynyt lähinnä pelkäksi koristeeksi sen korkean laadun vuoksi.
 
Ostin kupin muistaakseni Lahden Desuconissa Urumin myyntipöydältä joitakin vuosia sitten ja muitakin peliaiheisia mukeja näyttäisi olevan myynnissä heidän verkkokaupassaan Urumi.fi. Minulla on myös hämärä muistikuva, että näitä mukeja olisi ollut myynnissä GameStop-kaupoissa.
 
 
Lisää Frozen-aiheisia mukeja! Nämä ovat aavistuksen verran pienempiä kuin muut esitellyt mukit ja uskoisin niiden soveltuvan enemmin glögilaseiksi kuin kahvimukeiksi. Nämä mukit minulla on käytössä asti ja ne soveltuvat mielestäni kokonsa puolesta oivasti myös lasten juomamukeiksi. Tilasin mukit sellaisesta hassusta verkkokaupasta nimeltään Boostep.fi, jossa riittää monenlaista fanitavaraa eri formaateista. Mukit tulevat yhdessä paketissa eikä niitä käsittääkseni voi ostaa erikseen. Kuvien outo laatu hieman huolestutti minua aluksi, mutta ilmeisesti kyseessä on ihan lisenssoitu Disney-tuote.
 
 
Hassut tekstimukit ja -paidat kuuluvat mielestäni jokaisen itseään kunnioittavan opiskelijan arkeen! Nämä kaksi mukia olivat oikeastaan lahja, jonka sain ensimmäisen muuton yhteydessä. Tätini teki oikean valinnan antaessaan minulle vasemmanpuoleisen mukin! Molemmat on ostettu Prismasta ja uskoisin että näitä löytyy myös muilta kodintarvikeosastoilta kautta maan.
 
Ps. En oikeasti ole noin turhantarkka mukeistani kuin oikeanpuolimmainen väittää. Ehkä.
 
 
Vähän vanhempaa mukisukupolvea. Nämä saattavat olla vanhimmat mukit, jotka olen itse hankkinut. Kuinka moni muistaa R-kioskin kampanjan, jossa jaettiin tarroja (vai leimoja?) ostamalla tiettyjä tuotteita ja kun niitä oli kerännyt tarpeeksi, sai lahjaksi tuollaisen koiramukin tai suuren pehmolelun, jolla oli valtava kuono. Olin muistaakseni vielä yläasteella, kun kampanja oli käynnissä ja onnistuin keräämään tarroja kolmeen palkintoon; näihin kahteen mukiin ja yhteen isoon koirapehmoon. Muistan myös, että tein kaikkeni saadakseni tuon ihanan mäyräkoiran. Beagle oli vähän 'no, käytetään loput tarrat nyt johonkin'-tyylinen ratkaisu.
 
Mukit ovat mukavan isoja vielä näin vanhalla iällä ja käytän niitä säännöllisesti kaakaomukeina, sillä niiden reunat ovat todella paksut ja ne pitävät juoman lämpimänä kauan. Lisäksi ne on poikkeuksellisen helppo pestä, muihin mukeihin tuppaa jäämään merkkejä käytöstä, mutta ei näihin. Tietenkin juon juomani ilman pikkupehmoja mausteena.
 
 
Ja tähän loppuun vielä yksi muki, ei niinkään mikään keräilykappale, mutta kuitenkin kaikkein rakkain kaikista! Kirpputorilta aikanaan kahdella eurolla ostettu korvaton mäyräkoiramuki! Tähän ei kukaan vieras saa koskea (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ja koska käytän sitä joka aterialla, käytön jäljet ovat kuvassa selkeästi näkyvissä. En kuitenkaan usko, että pystyn siirtämään mukia vitriiniin, ainakaan aivan vielä...

Tässä kaikki tällä kertaa! En ole mukeja keräillyt yhtä innokkaasti kuin muita tuotteita, koska yksi ihminen ei oikeastaan tarvitse niin mahdottomasti juomakuppeja... Minulla on kuitenkin suunnitelmissa kerryttää tiskikaappia ainakin muutamalla peliaiheisella mukilla, jos nämä sattuvat kävelemään vastaan. Löytyykö teiltä kaapeista yhtä jännittäviä mukeja?

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Elokuvakokoelma: Top 3 yllättävimmät ja surkeimmat heräteostokset

Meikäläinen rakastaa elokuvia. Nyt varmasti joku siellä kotikatsomossa tajuaa ''niin muuten minäkin rakastan!'' Olen ollut kiinnostunut elokuvista niin kauan kuin muistan ja keräilijäsieluna olen erityisen hullaantunut DVD:ihin. En pelkästään niiden sulavan linjan vuoksi, vaan myös kaiken sen ihanan lisämateriaalin, mitä VHS-kasetit eivät voineet aikanaan tarjota. Tästä syystä olenkin kerännyt melkoisen kokoelman erilaisia elokuvia ja viime syksynä tekemäni inventaarion mukaan asuntoni pitää sisällään yli 450 elokuvaa ja yli 40 tv-sarjaa tuotankokausineen (lisäksi peräti kuusi Blu-Raytä XD)


Viimeisimmät heräteostokset
Jotta kokoelma pysyisi jatkuvasti kasvavana ja monimuotoisena, sorrun hyvin usein heräteostoksiin löytäessäni kiinnostavan kansikuvan tai alelaarista poimitun halvan elokuvan. Yleensä seuraan elokuvauutisia ja luen vähintään arvosteluja tulevista elokuvista, jos sattuukin käymään niin etten niitä elokuvateatteriin ehdi mennä katsaisemaan. Mutta tämäkään ei aina estä sitä, että joskus käpälään saattaa sattua aivan uskomaton sonta jota myydään elokuvan nimellä. Ei kuitenkaan pidä masentua; sama toimii myös toisinpäin, sillä joskus elokuva on paljon arvosteluaan parempi! Tällä kertaa ajattelin antaa näkyvyyttä kuudelle elokuvalle kokoelmassani; kolmelle mainettaan paremmalle ja kolmelle joita välttää kaikin keinoin.
Huomioikaa, että tämä lista on oma mielipiteeni, eikä siitä kannata ottaa nokkiinsa! Olen kaikkiin listan elokuviin kuluttanut pennin tai kaksi ja näen siis oikeutetuksi ilmoittaa niistä vilpittömän mielipiteeni.

Aloitetaan positiivisista yllätyksistä!

Top 3 yllättävimmät heräteostokset
 
 
Numero 3
 
 
Ota kiinni jos saat (Catch Me If You Can)
Julkaistu vuonna 2002, ohjannut Steven Spielberg, pääosissa Leonardo DiCaprio ja Tom Hanks

Tämän elokuvan löysin pari vuotta takaperin Citymarketin alelaarista, josta se lähti matkaan alle kahden euron hinnalla. Ihmettelin, miksi kahden melko tunnetun näyttelijän nimeä kantava elokuva on joutunut niin messevään aleen, joten olihan se pakko katsaista.
Elokuva on varsin pitkä ja siihen täytyy paneutua, mutta se on samaan aikaan kekseliäs ja oiva kertomus poliisista, joka yrittää selvittää huijarin alkuperän. DiCaprio esittää nuorta lupaavaa herrasmiestä, jolla on kyky sulautua ympäristöön, puhua ihmisiä ympäri ja huijaamalla saavuttaa haluamansa. Tom Hanks sen sijaan on kivenkova poliisimies, jonka tehtäväksi jää DiCaprion hahmon jahtaaminen (kirjaimellisesti) ympäri maailman. Elokuvassa on hyvä sanoma ja sen loppu on tyydyttävä, lisäksi käsikirjoitus on varsin nokkela. Ymmärrän osittain miksi Ota kiinni jos saat ei ole niin tunnettu kuin se voisi olla, mutta se on hyvä pätkä ja ainakin nokkelien käsikirjoitusten ja kahden pääosahenkilön fanien kannattaa tämä vilkaista, jos siihen saa mahdollisuuden.


Numero 2
 

Manolon lumoava matka (The Book of Life)

Julkaistu vuonna 2014, ohjannut Jorge Gutierrez, pääosissa Diego Luna, Zoë Saldaña ja Channing Tatum

Manolosta olette saattaneet kuullakin jotain, sillä vuonna 2014 elokuvasta pyöri Finnkinossa traileri, mutta valitettavasti elokuva ei koskaan päässyt levitykseen asti. Vasta vuoden lopulla ilmoitettiin, että elokuva julkaistaisiin vain DVD- ja Blu-Ray-levitykseen. Vaikka traileri olikin dubattu, DVD:llä on vain tekstitetty versio.
Manolo on äärimmäisen kaunis ja yksityiskohtainen elokuva. Sen omalaatuinen animaatiotyyli on jo yksi hyvä syy vilkaista se, vaikka ei animaatioista niin välittäisikään. Elokuvan tarina sen sijaan ei ole erityisen omaperäinen, mutta se paikataan kekseliäällä musiikilla, henkeäsalpaavilla erikoistehosteilla ja erinomaisella ääninäyttelyllä. Elokuvassa hahmot ovat unohtumattomia ja jopa ilkeästä alamaailman valtiaasta Xibalbasta ei voi olla pitämättä. Manolo olisi ansainnut elokuvalevityksen, sillä se olisi ollut todella huikea näky suurelta valkokankaalta katsottuna.


Numero 1


The Voices
Julkaistu 2015, ohjannut Marjane Satrapi, pääosissa Ryan Reynolds, Gemma Arterton, Anna Kendrick ja Jacki Weaver

Tämän elokuvan hoksasin Anttilassa kierrellessäni, ja uusia heräteostoksia etsiessäni. Se ei ollut erityisen kallis huolimatta siitä, että se oli vastikään ilmestynyt, mikä kertoo aika paljon sen suosiosta. The Voices kuitenkin herätti mielenkiinnon varsin erikoisella takakansikuvauksellaan ja varsin synkeällä kansikuvallaan. Ja voi pojat, mihin itseni sotkin!
The Voices kertoo ihan tavallisesta kylpyammetehtaan duunarista, joka on auttamattoman ihastunut toimiston söpöön tyttöön. Mies, Jerry nimeltään, on vähän ujo ja joutuu noloihin tilanteisiin tämän tästä. Hän ei lainkaan huomaa, kuinka häneen ihastunut työntekijä yrittää jatkuvasti tehdä vaikutuksen, ja jatkaa sinnikästä yritystään päästä toimistotytön kanssa treffeille. Jerryn elämä on oikein makoisaa, mutta hänellä on yksi pieni ongelma; hänen eläimensä osaavat puhua hänelle.

Enempää juonesta ei kannatakaan paljastaa. The Voices on todella ronskilla, mustalla huumorilla varustettu kauhuelokuva, jossa sekoittuu yhteen aivan tavallinen jamppa ja hänen mielensä hulluus. Elokuva yllättää ja huijaa katsojaa armotta, mutta onnistuu kääntämään sympatiat aivan vääränlaisen ihmisen suuntaan. Se ei pidättele yhtään mitään ja juuri siksi se kannattaa katsoa. The Voices on raikas ja omaperäinen tuulahdus kauhugenressä, josta jo aiemmin omistin vain yhden ainokaisen elokuvan. Sen hulluus takaa erilaisen, mutta viihdyttävän elokuvakokemuksen.
 
Ja sitten siirrymme listan häntäpäähän.

Top 3 surkeimmat heräteostokset
 
Numero 3


Lucy
Julkaistu vuonna 2014, ohjannut Luc Besson, pääosissa Scarlett Johansson ja Morgan Freeman

Lucy on yksi lukuisista elokuvista, jonka olisin halunnut nähdä elokuvateatterissa. Valitettavasti paikallinen pikkuteatterimme ei ota läheskään kaikkia elokuvia levitykseen ja nekin harvat, jotka sinne pääsevät, pyörivät vain muutaman viikon.
Elokuvan konsepti kuulostaa älyttömän mielenkiintoiselta; eräänä päivän Johanssonin esittämä päähenkilö saa käyttöönsä koko aivokapasiteettinsa normaalin ihmisen käyttämän kymmenen prosentin sijaan. Tämä aukaisee aivan uusia kykyjä ja näkökulmia, joiden avulla Lucyn täytyy selvitä vainoajistaan.
Valitettavasti elokuva käyttää konseptia aivan väärällä tavalla. Se ei mene ollenkaan siihen suuntaan kuin aluksi voisi olettaa, vaan alisuorittaa jatkuvasti. Se on visuaalisesti hyvin kaunis elokuva, vaikka ohjaaja onkin selvästi yrittänyt tehdä siitä jonkinasteista taide-elokuvaa. Kovien nimien valitseminen
päähenkilörooleihin ei myöskään pelasta juuri mitään. Lucyn roolissa Johansson ei pääse käyttämään näyttelijäntaitojaan ja Freeman tuntuu olevan vain oma itsensä, teki hän sitten mitä tahansa. Lucy ottaa mielenkiintoisen konseptin, mutta aiheuttaa lopulta pettymyksen.


Numero 2



Suuri pähkinäryöstö (The Nut Job)
Julkaistu vuonna 2014, ohjannut Peter Lepeniotis, pääosissa Will Arnett, Brendan Fraser ja Liam Neeson

Suuri pähkinäryöstö pyöri Suomen elokuvateattereissa, kuitenkin varsin vähän aikaa ja mielestäni täysin syystä. Olisin halunnut mennä katsomaan sen teatterissa, jotta minun ei olisi tarvinnut ostaa sitä itselleni. Olin nimittäin kuullut sen luokattomuudesta, enkä voinut estää itseäni, sillä halusin tietää kuinka alas voidaan lastenelokuvissa vajota.
Selkeästi aivan liian alas. Suuri pähkinäryöstö on selkeästi suunnattu vähän nuoremmille lapsille ja silloinkin se luottaa lähinnä vulgaarin huumorin voimaan. Elokuvan tahti on käsittämättömän nopea. Hetkeksikään ei hengähdetä, ei anneta miettimisaikaa ja jatkuvasti mekastetaan. Juoni perustuu ohjaajan vuonna 2005 tuottamaan lyhytelokuvaan nimeltä Surly Squirrel ja hyvin usein kun lyhytelokuvasta aletaan tehdä pitkää elokuvaa, siihen lisätään turhakkeita. Suuri pähkinäryöstö ei onnistunut huvittamaan minua tai kolme ystävääni, joiden kanssa halusin tämän hirveyden jakaa.
 
 
Numero 1



Dragon Hunter - A Hero Becomes a Legend
Julkaistu vuonna 2008, ohjannut Stephen Shimek, pääosissa Kelly Stables ja Brad Johnson

Dragon Hunterista ei ole paljon sanottavaa. Löysin sen Helsingin Vitosen Divarista ja koska kansikuva näytti varsin mielenkiintoiselta (ajattelin jotain samantyylistä kuin Viimeinen lohikäärme), ajattelin ostaa sen. En ole katunut mitään yhtä paljon sitten lapsuusaikojen.
Siitä on jo aikaa, kun katsoin Dragon Hunterin, mutta se on palanut verkkokalvoilleni huonon elokuvan määrityksenä. Sen lavastus on aivan kammottava, sen juoni on sanoinkuvaamattoman puuduttava ja sen efektit ovat naurettavat. Elokuvan päähenkilöiden roolisuorituksille tulee naurettua pari kertaa, kunnes tajuaa että heitä täytyy katsoa vielä 80 minuutin verran. Elokuvassa kaikkein tuskallisin osa on varmasti romanssi, joka on ennalta-arvattavin romanssi jonka olen vähään aikaan todistanut. Elokuva väittää olevansa fantasia-genreä, mutta fantastisuus on tästä roskasta kaukana.
Ja jos ajattelitte katsoa tämän kannessa komeilevan lohikäärmeen takia, älkää vaivautuko, pyydän! Se lohikäärme on kuin suoraan PS1-pelistä ja näkyy jopa ruhtinaalliset viisi minuuttia elokuvan loppupuolella! Dragon Hunter on kaiken kaikkiaan epätyydyttävä riisto, johon ei kannata hukata elämästään edes sitä puoltatoista tuntia.


Tällainen lista näin alkuun! Toivottavasti bongasit sieltä itsellesi jotain mukavaa katsottavaa tai opit välttämään miinakuoppia alehyllyillä. Katsotaan mistä ensi kerralla voisin teille pulista!

Nähdään seuraavassa postauksessa! Tähän loppuun jätän teidät fiilistelemään Diego Lunan äänen parissa~
 

lauantai 16. tammikuuta 2016

On hyiset vuoret ne lumiset niin...

Tervetuloa takaisin Lumottuun Lelukauppaan! Ensimmäisessä figuuriesittelyssäni laitankin saman tien kaasun täysille ja esittelen uusimmat, mutta myös rakkaimmat tulokkaani kokoelmissani. Kyseessä ovat siis vitriinissäkin näkyneet Anna- ja Elsa-keräilyfiguurit Frozen-elokuvasta!

 
Ensin vähän triviaa. Molemmat ovat SEGAn valmistamia Premium Figure-figuureja. Ne ovat n. 18 senttiä korkeita ja valmistettu korkealaatuisesta PVC-muovista, jota käytetään yleisesti keräilyfiguureissa. Hahmot ovat varsin arvokkaita; suurin osa niiden jälleenmyyjistä sijaitsee Japanissa, vaikka ne ovat Disneyn hyväksymiä tuotteita ja yksittäishinta nousee helposti yli 40 euroon (ilman postikuluja). Tilasimme isäni kanssa molemmat erikseen japanilaisesta verkkokaupasta eBayn UK-sivujen kautta ja vaikka tulli niistä hetkeksi kiinnostuikin, sekä toimitus että pakkaus saapuivat sutjakkaasti ja nopeasti. Paketti oli pakattu nätisti ja molempien figuurien koreat japaninkieliset pakkaukset olivat vahingoittumattomia.
 
Molemmat figuurit ovat yksityiskohtaisia ja kauniita. Halusin nämä kokoelmaani osittain juuri siitä syystä, että Frozenista valmistetut figuurit ja nuket muistuttavat vain etäisesti päähenkilökaksikkoa ja olen itse hyvin pikkutarkka yksityiskohdille. Ainoa valittamisen aiheeni tosin on, että Annan talviviitan reunan yksityiskohdat ja pampulat ovat jostain syystä jääneet värjäämättä. Tämä tuntuu olevan hyvin yleinen juttu Anna-figuureissa. Mutta muuten nämä figuurit tuntuvat hypänneen suoraan ulos elokuvasta ja niiden korkeasta hinnasta huolimatta päätin kuljettaa tytöt raikkaaseen pakkassäähän kuvattavaksi! Paksu lumipeite ja kirkas taivas soveltuivat kuin nakutettu Annan ja Elsan taustoiksi.
 
 
On linna niin yksinäinen...

''Hiljaa, Elsa, et ole enää yksin!''







Yllättäen Anna oli figuureista mielestäni se kuvauksellisin~









Hyvä on, kyllä Elsastakin löytyi kauneutta niin että maisemakin sumentui...



 
Vaikka pakkanen puri ja lumi tihkui jatkuvasti housujen polvien läpi, olen tyytyväinen kahden päivän saaliiseeni. Molemmat figuurit olivat kuvauksellisia eikä niitä paljon tarvinnut asetella, jotta kuvista tuli onnistuneita (pikkuveljeni sanoin: ''Noi näyttää ihan oikeilta!'') Lisäksi satuin valitsemaan parhaat päivät kuvaamiseen, ensimmäiseen sain nätin auringonlaskun ja toiseen kirkkaan taivaan.

Toivottavasti kuvat miellyttivät silmää! Tulevissa postauksissa tutustutaan vähän lisää vitriinin sisältöön, katsaistaan mikä kumma asunnossani aiheuttaa hampaanjälkiä monien pahvilaatikoiden reunoihin ja mikä mahtaa olla elokuvakokoelmani yllättävin löytö. Nähdään tulevissa postauksissa!

Saa nyt kylmä viima tää puhaltaa~!